Me olemme lähettäneet sinut, oi Muhammed, vain armoksi maailman kansoille.

Koraani

Olemme lähettänyt sinut, oi Muhammed, vain armona maailman kansoille

"Olemme lähettänyt sinut, oi Muhammed, vain armona maailman kansoille" Koraani

Audio

"Tämä on tärkein koskaan tekemistäni äänitteistä. Minulla, kuten useimmilla länsimaalaisilla, oli varsin kielteinen kuva islamilaisesta maailmasta ja sivilisaatiosta.
En ollut saanut oppia mitään sen todellisesta historiasta tai islamin uskon perustasta. Siksi pidänkin itseäni hyvin onnekkaana, kun vuonna 1976 sain veljeltäni Davidilta lahjaksi Koraanin ja minulle avautui tilaisuus opiskella islamia sen puhtaimmasta lähteestä."
Yusuf Islam

Online

Sivustolla on 2 vieras 

Uutisotsikot

RSS 2.0

Dokumentti

Profeetan sukupuu

Profeettius (Osa 2): Lyhyt profeettojen esittely Tulosta Sähköposti
Kirjoittanut ABUL A'LA MAWDUDI   
26.10.2008

Ihmisrotu sai alkunsa yhdestä miehestä, Aadamista. Juuri hänestä ihmisuku kasvoi ja moninkertaistui. Kaikki tähän maailmaan syntyneet ihmiset ovat lähtöisin tästä ensimmäisestä parista: Aadamista ja Eevasta . Historia ja uskonto ovat yhtä mieltä tästä asiasta. Tieteelliset tutkimukset ihmisen alkuperästä eivät myöskään osoita, että alkuperältään erilaisia ihmisiä olisi syntynyt samanaikaisesti tai eri aikoina maailman eri osissa. Useimmat tiedemiehet arvelevat myös, että yksi mies olisi ollut olemassa ensin ja että koko ihmiskunta saattaa polveutua tästä samasta miehestä.

Viimeksi päivitetty ( 26.10.2008 )
Lue lisää...
 
Viimeinen profeetta Tulosta Sähköposti
Kirjoittanut Islamopas.com   
06.06.2008 19:10

Muhammed (SAAS), Jumalan sanansaattaja koko ihmiskunnalle, on viimeinen profeetta. Hän syntyi Mekassa Arabian niemimaalla kylässä, jonka nimi oli Quraish. Hänen isänsä nimi oli Abdulla ibn Abdel Muttalib ja äitinsä Amina bint Wahhab. Isä kuoli ennen hänen syntymäänsä ja äitikin kuoli hänen ollessaan kuusivuotias. Muhammedista (SAAS) otti huolehtiakseen hänen isoisänsä ja tämän kuoltua hän muutti asumaan setänsä Abu Talibin luo. Hän varttui orpona eikä oppinut lukemaan tai kirjoittamaan.

Viimeksi päivitetty ( 19.06.2008 14:32 )
Lue lisää...
 
Ihmiskunnan 100 suurinta – nro 1 Muhammed Tulosta Sähköposti
Kirjoittanut Isra Lehtinen   
06.06.2008 17:19

"Muhammedin valinta maailman vaikutusvaltaisimpien ihmisten luettelon kärkeen saattaa yllättää jotkut ja herätti vastaväitteitä toisissa, mutta hän on historian ainoa henkilö, joka menestyi erinomaisesti sekä hengellisellä että maallisella tasolla.

Viimeksi päivitetty ( 19.06.2008 15:45 )
Lue lisää...
 

Elokuva

Lyhyesti

 
Template by Joomlashack